Nykymaailmassa Pälvikalju:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe. Ajan mittaan Pälvikalju on osoittautunut aiheeksi, joka ei jätä ketään välinpitämättömäksi, synnyttää keskusteluja, ristiriitaisia mielipiteitä ja loputtomia pohdiskeluja. Pälvikalju:n merkitys piilee sen vaikutuksessa jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin politiikasta populaarikulttuuriin. Samoin Pälvikalju on ollut tutkimuksen ja tutkimuksen kohteena, mikä on synnyttänyt lukuisia edistysaskeleita ja löytöjä, jotka ovat mullistaneet ymmärryksemme ympäröivästä maailmasta. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Pälvikalju:n vaikutusta ja sen vaikutusta yhteiskunnan eri osa-alueisiin.
Pälvikalju eli alopecia areata (ICD-10 L63) on autoimmuunisairaus, joka voi aiheuttaa äkillistä karvan lähtöä vain yhdellä kehon alueella (alopecia areata monolocularis) tai joka puolella kehoa (alopecia areata universalis). Alopecia areatan laukaiseva tekijä on tuntematon. Usein tila korjaantuu itsestään korkeintaan useammassa vuodessa, mutta se voi myös levitä kattamaan lähes koko päälaen (alopecia totalis, L63.0) tai koko kehon (alopecia universalis, L63.1) ja olla elinikäinen. Useimmiten vaaleat ja hennot ihokarvat eivät lähde taudissa.
Edellä mainittujen lisäksi useita muita alopecia areatan muotoja tunnetaan. Joitakin näistä ovat
Pälvikalju on todennäköisesti osittain perinnöllinen ja monta siihen liittyvää geeniä tunnetaan. Tautia esiintyy noin 2 % ihmisistä jossain elämänsä vaiheessa. Miehillä tauti on hieman yleisempi. Useimmille se tulee ennen kuin he ovat 40-vuotiaita, tyypillisesti 25–36-vuotiaina. Mitä varhaisemmalla iällä oireita alkaa ilmentyä, sitä voimakkaampi tauti yleensä on ja etenee todennäköisemmin koko kehon alopecia universalis-muotoon.
Voimakkaaseen pälvikaljuun voi liittyä kynsien taipumista pienelle kuopalle (koilonychia), päälipinnan karheentumista, rakenteen heikentymistä ja poikittaisia viiruja (trachyonychia). Tautia potevilla voi olla muita autoimmuunisairauksia yhtäaikaissairauksina kuten psoriasis, systeeminen lupus erythematosus, vitiligo, nivelreuma ja kilpirauhasen häiriöt (liika- tai vajaatoiminta).
Lievään ja paikalliseen alopecia areatan hoitoon voidaan käyttää kortikosteroideja kuten klobetasolia, joita annetaan voiteena, vaahtona tai shampoona. Kortikosteroidit voivat nopeuttaa karvojen takaisin kasvua, mutta hoito saatetaan lopettaa, jos se ei tehoa puolessa vuodessa. Kortikosteroideja kuten hydrokortisoni asetaattia tai triamsinoloni asetonidia voidaan myös antaa pistoksina kaljujen kohtien ihon alempiin kerroksiin, eli ei ihon alle vaan sen sisälle. Laikuittain esiintyvään alopecia areataan pistokset ovat todennäköisesti tehokkain hoito. Pistoksia vaaditaan kuitenkin useita ja yleinen pistosten sivuvaikutus on ihon paikallinen oheneminen, joka kuitenkin hoidon lakattua palaa normaaliksi parissa kuukaudessa. Pistoksia annetaan 4–6 viikon välein.
Immunoterapia, jossa kalju alue altistetaan siihen levitetylle difenyylisyklopropenonin (DPCP) liuokselle 2–3 kertaa viikossa, on tutkittu tehoavan joissakin tapauksissa.
Immuunijärjestelmää lamaavana aineena toimivaa metotreksaattia on tutkittu mahdollisena hoitona. Sillä voi kuitenkin olla merkittäviä haittavaikutuksia: muun muassa ripuli ja vatsakipu. Minoksidiilin tehosta tautia vastaan ei ole varmuutta.