Kortikosteroidit
Tässä artikkelissa perehdymme Kortikosteroidit:n kiehtovaan maailmaan, tutkimme sen alkuperää, sen vaikutusta yhteiskuntaan ja sen merkitystä nykyään. Kortikosteroidit on jättänyt lähtemättömän jäljen jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin ensimmäisistä ilmenemiskerroistaan ajan myötä kehittyneeseen kehitykseensä. Näillä linjoilla analysoimme huolellisesti eri näkökohtia, jotka tekevät Kortikosteroidit:stä yleismaailmallisen kiinnostavan aiheen, sekä sen vaikutuksia eri yhteyksissä ja kulttuureissa. Ei ole väliä, oletko asian asiantuntija vai oletko vasta alkamassa havaita sen tärkeyttä, tämä artikkeli antaa sinulle täydellisen ja rikastuttavan käsityksen Kortikosteroidit:stä.
Kortikosteroidit ovat joukko selkärankaisten lisämunuaiskuoren tuottamia steroidihormoneja ja niiden kaltaisia synteettisiä yhdisteitä. Kortikosteroideja on kahta pääluokkaa, glukokortikoidit ja mineralokortikoidit, ja ne osallistuvat moniin fysiologisiin toimintoihin, kuten stressin säätelyyn, immuunivasteeseen ja tulehdusreaktioon. Kortikosteroideja ovat muun muassa kortisoli, kortikosteroni, kortisoni sekä aldosteroni.
Lisämunuaiskuoren hormonit ovat välttämättömiä, ja ihmisellä kortikosteroidituotannon loppuminen (Addisonin tauti) johtaa hoitamattomana kuolemaan 1–2 viikossa. Synteettisiä glukokortikoideja käytetään lääkeaineina lukuisiin tauteihin kuten astmaan, keuhkoahtaumatautiin ja Crohnin tautiin.
Rakenne ja synteesi
Kortikosteroidit kuten muutkin steroidihormonit ovat kolesterolin johdannaisia. Niiden syntetisoinnissa tarvitaan mitokondrion sytokromi P450 -perheen entsyymejä. Synteesin nopeutta rajoittava vaihe on kolesterolin hapetus ja oksidatiivinen lohkaisu Δ5-pregnenoloniksi, joka on gluko- ja mineralokortikoidien synteesin lähtöaine.
Lisämunuaiskuoren eri osissa tapahtuu erilaisia reaktioita johtuen siitä, että eri osissa on eri entsyymejä. Siksi lisämunuaiskuoren zona fasciculatassa syntyy glukokortikoidi kortisolia, zona glomerulosassa puolestaan mineralokortikoidi aldosteronia.
Reseptorit
Kortikosteroidien reseptorit muistuttavat rakenteeltaan muiden steroidihormonien reseptoreita. Glukokortikoidien kohdesoluissa on sytoplasmassa glukokortikoidireseptoreja (GR). Mineralokortikoidien kohdesoluissa, munuaistubuluksen soluissa taas on sekä glukokortikoidireseptoreja että mineralokortikoidireseptoreja (MR). MR:n affiniteetti glukokortikoideille on yhtä suuri kuin affiniteetti mineralokortikoideille, mutta munuaistubuluksen soluissa glukokortikoidien pitoisuus pidetään pienenä, joten MR:en aktivaatio riippuu mineralokortikoidien pitoisuudesta.
Sytoplasmassa inaktiivisena GR:iin on sitoutuneena proteiinikompleksi. Kun glukokortikoidi sitoutuu reseptoriin, proteiinikompleksi irtoaa ja reseptori muodostaa homodimeerin eli kompleksin toisen aktivoituneen GR:n kanssa. GR-dimeeri siirtyy tumaan, missä se sitoutuu johonkin perimän glukokortikoidiresponsiiviseen elementtiin (GRE). Kun eri geenien GRE:ihin sitoutuu GR-dimeerejä, joidenkin geenien luenta lisääntyy, toisten vähenee, mikä aiheuttaa solussa vasteen hormonille.
Lähteet
- ↑ a b Turunen, Seppo: Biologia: Ihminen, s. 181. 5.–7. painos. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-29701-8.
- ↑ a b c Goodman, H. Maurice: Basic Medical Endocrinology, s. 62−65. Fourth edition. Academic Press, 2009. ISBN 978-0-12-373975-9. (englanniksi)
- ↑ a b Boron, Walter F. ja Boulpaep, Emile L.: Medical Physiology, s. 1053, 1058. Updated edition. Elsevier Saunders, 2005. ISBN 978-1-4160-2328-9. (englanniksi)
- ↑ Mäkelä, Laura: Steroidi- ja Wnt-signaloinnin välinen vuoropuhelu ihmisen osteoblastisissa soluissa, s. 20. Kuopion yliopisto, 2008. Teoksen verkkoversio (PDF).
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kortikosteroidit Wikimedia Commonsissa
