Transatlanttiset lennätinkaapelit
Nykymaailmassa Transatlanttiset lennätinkaapelit:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe. Transatlanttiset lennätinkaapelit on syntymästään lähtien herättänyt kiinnostusta ja huomion niin asiantuntijoiden kuin harrastajienkin keskuudessa. Se on aihe, josta on keskusteltu, keskusteltu ja analysoitu eri alueilla, sillä sen vaikutukset ja laajuus ylittävät rajat ja kattavat monia jokapäiväisen elämän osa-alueita. Transatlanttiset lennätinkaapelit:llä on osoitettu olevan merkittävä vaikutus yhteiskuntaan, talouteen, kulttuuriin ja siihen, miten ihmiset näkevät ympäröivän maailman. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Transatlanttiset lennätinkaapelit-ilmiötä ja sen merkitystä nykyään analysoimalla sen vaikutuksia ja roolia modernin yhteiskunnan eri näkökohtien kehityksessä ja muuttamisessa.
Transatlanttiset lennätinkaapelit olivat Atlantin pohjaan vedettyjä merikaapeleita, joilla saatiin lennätinyhteys Euroopasta Amerikkaan. Ensimmäinen transatlanttinen lennätinkaapeli laskettiin vuonna 1858. Lennätin nopeutti mannertenvälistä viestiliikennettä valtavasti, sillä aiemmin viestin kuljetus laivalla saattoi kestää viikkoja.
Ensimmäinen kaapeli
Ensimmäinen transatlanttinen kaapeli kulki Newfoundlandin Trinity Bayn ja Irlannin länsirannikon välillä. Kaapelihankkeen pani alulle amerikkalainen liikemies Cyrus West Field. Kaapelia yritettiin laskea jo vuonna 1857, mutta yritys epäonnistui mm. myrskyn ja kaapelin katkeilun vuoksi. Kaapelinlasku onnistui vasta vuonna 1858. Kaapelia laskivat vastakkaisiin suuntiin yhdysvaltalainen alus USS Niagara ja brittiläinen HMS Agamemnon.
Ensimmäinen transantlanttinen sähke lähetettiin 16. elokuuta 1858. Se oli 99 sanaa pitkä, ja sen lähetti kuningatar Viktoria Yhdysvaltain presidentti James Buchananille. Sähkeen välittäminen kesti kuusitoista ja puoli tuntia.
Kaapeli oli heikkolaatuinen, ohut ja huonosti eristetty. Viestit saatiin läpi vain ajoittain, signaali heikkeni jatkuvasti, ja lokakuussa 1858 kaapeli mykistyi täysin. Lyhytikäisyydestään huolimatta kaapeli ehti osoittaa käyttökelpoisuutensa, sillä sen avulla Britannian hallitus oli saanut kanadalaisille joukoilleen nopeasti tiedon Intian kapinan talttumisesta.
Seuraavat kaapelit
Vuosina 1865–1866 laskettiin kaksi uutta kaapelia, jotka olivat fyysikko William Thomsonin (myöhemmin lordi Kelvin) neuvojen mukaisesti aiempaa huomattavasti paksummat. Kaapelit olivat niin painavat, että niiden laskemiseen tarvittiin maailman suurin laiva S/S Great Eastern. Tällä kertaa yhteys muodostui pysyväksi.
Sanomia Turusta kirjoitti syyskuussa 1866:
»Välimatka, johon ennen kului 12 eli 14 päivää on nyt lyhennetty muutamaksi sekunniksi; pikaisemmin kuin valo lentävät nyt sanat edestakaisin Atlantin äärettömän syvän meren pohjaa pitkin ja tuokiossa kulkevat kysymykset ja vastaukset vanhasta maanosasta uuteen.»
Vuoteen 1900 mennessä Atlantin alla kulki jo 15 kaapelia.
Lähteet
- ↑ Lindell, Ismo: Sähkön pitkä historia, s. 270–274. "Atlantinkaapelit", "Valtamerikaapelin toiminta". Otatieto, 2009. ISBN 978-951-672-358-0.
- ↑ a b c d e f Mäkelä, Eeva: 150 vuotta sitten bisnesnenä mullisti telealan Tiede-lehden verkkosivut. 19.6.2008. Arkistoitu 13.8.2019. Viitattu 11.10.2015.
Aiheesta muualla
- Määttänen, Tomi: Kosteita bittejä? – Tietoliikenneyhteydet Atlantin yli – Historia TKK - Tietoverkkolaboratorio. 4.12.1998. Viitattu 27.7.2018.
- The Transatlantic Cable History Magazine. Arkistoitu 24.8.2014. Viitattu 27.7.2018.
- Museum of Technology: Valokuvassa kappale Great Easternin 1865 laskemaa kaapelia. Web archive 2016
- History of the Atlantic Cable & Undersea Communications Kuvia eri vuosien kaapeleista.
- Glover, Bill History of the Atlantic Cable & Undersea Communications Cable Timeline: 1845-1900.