Tämän päivän artikkelissa tutkimme Elsa Vuorjoki:n kiehtovaa maailmaa. Alkuperäistään nykypäivän merkityksellisyyteen asti Elsa Vuorjoki on ollut jatkuvasti kiinnostava aihe tutkijoille, tutkijoille ja harrastajille yleensä. Vuosien varrella Elsa Vuorjoki on osoittanut vaikutuksensa jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin, olipa kyse sitten historiasta, tieteestä, kulttuurista tai tekniikasta. Tämän artikkelin kautta syvennymme sen moniin puoliin ymmärtääksemme paremmin sen vaikutusta ympäröivään maailmaan. Liity tälle kiertueelle ja tutustu kaikkeen, mitä Elsa Vuorjoki tarjoaa.
Elsa Emilia Vuorjoki (o.s. Huttunen, 30. toukokuuta 1904 Hankasalmi – 2. kesäkuuta 1994) oli suomalainen filosofian maisteri ja lehtori, joka oli Kalevalaisten Naisten Liiton perustajana Elsa Heporaudan rinnalla ja toimi myöhemmin myös järjestön puheenjohtajana ja kunniapuheenjohtajana.
Elsa Vuorjoki syntyi Hankasalmen pappilaan, josta Huttusen perhe muutti isän työn perässä ensin Nilsiään, sitten Joutsenoon ja edelleen Valtimolle ja Liperiin. Hän oli seitsenlapsisen perheen kolmanneksi vanhin. Hän opiskeli Nurmeksen yhteiskoulussa ja kirjoitti sieltä ylioppilaaksi vuonna 1922. Hän pääsi Helsingin yliopistoon opiskelemaan historiaa, suomen kieltä ja kansanrunouden tutkimusta. Hän toimi aktiivisesti Karjalaisessa Osakunnassa ja valittiin Naisylioppilaiden Karjala-Seuran puheenjohtajaksi. Vuonna 1927 hän valmistui filosofian maisteriksi.
Elsa Vuorjoki toimi aluksi Valistusliiton sihteerinä Ylitorniolla, jossa hän tapasi tulevan aviomiehensä, filosofian tohtori Yrjö Vuorjoen. He avioituivat juhannuksena 1930 Liperissä ja muuttivat Helsinkiin.
Vuorjoki opetti sotaevakkovuosina Liperin Salokylän kansakoulussa, Sipoon Kallbäckissä ja Karjalan Hämekoskella. Hän sai kansakouluopettajan pätevyyden Sortavalan opettajaseminaarissa vuonna 1944. Hän opetti vuodesta 1945 vuoteen 1972 historiaa ja suomen kieltä Helsingin yksityislyseossa, ja vuosina 1956–1958 samoja aineita myös Ranskalaisessa koulussa.
Elsa Vuorjoki toimi Kalevalaisten Naisten puheenjohtajana vuosina 1949–1954 ja 1976–1978. Helsingin Kalevalaisten Naisten puheenjohtaja hän oli vuonna 1955 ja uudelleen 1959–1961. Opetusministeriö palkitsi hänet aktiivisesta kulttuurityöstään hopeisella mitalilla, joita jaettiin Kalevalaseuran ansioituneille jäsenille. Hän osallistui Kalevalaisten Naisten liiton toimintaan 1980-luvun lopulle asti ja kuoli 90-vuotiaana 1994.