Hræsvelgr

Nykymaailmassa Hræsvelgr on aihe, joka saa yhä enemmän merkitystä ja huomiota. Vuosien ajan Hræsvelgr on ollut tutkimuksen ja kiinnostuksen kohde yhteiskunnan eri sektoreille tieteestä politiikkaan, mukaan lukien taide ja kulttuuri. Ajan myötä Hræsvelgr:stä tulee keskeinen keskustelu- ja pohdiskelupiste, joka synnyttää ristiriitaisia ​​mielipiteitä ja erilaisia ​​näkemyksiä. Tästä syystä on tärkeää syventää tietämystämme ja ymmärrystämme Hræsvelgr:stä, pystyä käsittelemään sitä kattavasti ja tekemään tietoisia päätöksiä sen vaikutuksista elämäämme. Tässä artikkelissa tutkimme Hræsvelgr:n eri puolia ja analysoimme sen merkitystä nykyisessä kontekstissa sekä sen vaikutuksia tulevaisuuteen.

Hræsvelgr (nykyruotsiksi Räsvelg) on skandinaavisessa mytologiassa esiintyvä kotka ja jotuni, joka luo siivillään tuulen. Hänestä kerrotaan sekä Runo-Eddassa että Proosa-Eddassa.

Mytologia

Runo-Eddan runossa Vafþrúðnismál aasa Odin kysyy jotuni Vavtrudnerilta, missä tuuli syntyy. Vavtrudner vastaa, että "taivaan päässä" istuu kotkanhahmoinen jotuni nimeltä Hræsvelgr. Tuuli syntyy hänen siivistään.

Snorri Sturluson toistaa pitkälti samat asiat Proosa-Eddan luvussa Gylfaginning, jossa Hár vastaa Ganglerin kysymykseen tuulen alkuperästä. Hár tarkentaa Runo-Eddan kuvausta kertomalla, että Hræsvelgr istuu taivaan pohjoisessa päässä ja luo tuulen levittämällä siipensä lentoon.

Etymologia

Nimi Hræsvelgr tarkoittaa todennäköisimmin "raadonsyöjää". Se saattaa tarkoittaa myös "haaksirikkovirtaa".

Lähteet

  1. The Elder Eddas of Saemund Sigfusson, and the Younger Eddas of Snorre Sturleson, s. 14. Kääntäneet englanniksi Benjamin Thorpe ja I. A. Blackwell. Lontoo: Norroena Society, 1906. Saatavilla internetissä, viitattu 5.3.2023.
  2. The Younger Edda: also called Snorre's Edda, or the Prose Edda, s. 79. Kääntänyt englanniksi Rasmus B. Anderson. Chicago: Scott, Foresman and Company, 1901. Saatavilla internetissä, viitattu 5.3.2023.
  3. John Lindow: Norse Mythology: A Guide to the Gods, Heroes, Rituals, and Beliefs, s. 181–182. New York: Oxford University Press, 2002.